Ajankohtaista

15.08.2020 klo 13:13
J√§senkirjeet postitetaan 14.9. Kotkan Pohjola-Nordenin halitus uudistui vuosikokouksessa 15.6., Susanne √Ėksnevard aloittaa puheenjohtajana. Seppo Saloselle luovutettiin hallituksen kokouksessa 3.8. Keskuskauppakamarin ansiomerkki.

Lucia-Vesper peruuntui

Joulukuun 13. päiväksi suunniteltu Lucia-Vesper peruuntui koronan takia. Peruuntuminen on ensimmäinen 30 vuoden aikana.

Jäsenkirjeet postiin 14.9.

Noin 50 jäsenkirjettä toimitettiin jo 13.9. sähköpostin liitteenä. Jäsenkirje löytyy myös tästä linkistä.

Infotilaisuudet lukioissa

Susanne Öksnevad ja Paula Parjo pitävät infotilaisuudet Pohjola-Nordenin toiminnasta Kotkan kolmessa lukiossa ennen syyslomia. Ruotsinopettajat kutsutaan mukaan infotilaisuuksiin.

Jäsenkirje viivästyy

Syksyn jäsenkirje viivästyy syyskuun lopulle, koska tilanne on toiminnan suunnittelun kannalta harvinaisen sekava. Hallitus pyrkii syyskuun kokouksessa päättämään ne tapahtumat, joiden järjestämistä syyskauden aikana yritetään. 

 

Stipendien jako

Kotkan Pohjola-Norden jakaa kolmelle kotkalaisesta lukiosta valmistuneelle ylioppilaalle stipendin 29.8.2020.

 

Sähköpostisoitteet

Jäsenrekisterissämme on jo noin 70 jäsenen sähköpostiosoite. Toivon, että annat s-postiosoitteesi jäsenrekisteriin, jos käytät sähköpostia. Kerro osoite jäsenrekisterinhoitajalle osoitteeseen kotka.pohjola.norden@gmail.com tai antti.paloneva@gmail.com. Kerro samalla, saako sinulle lähettää jäsenkirjeet ja jäsenmaksulaskut sähköpostilla.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse tämän takia hankkia sähköpostia. Lähetämme jäsenkirjeet tarvittaessa edelleen postin välityksellä.

Seppo Saloselle ansiomerkki

Keskuskauppakamari on myöntänyt Seppo Saloselle 16.6.2020 kultaisen elämäntyöansiomerkin elinkeinoelämän hyväksi tehdystä työstä. Hallitus luovutti ansiomerkin kokouksessaan 3.8. Puheenjohtaja Susanne Öksnevad kiitti Seppoa pitkään jatkuneesta ja tuloksia tuottaneesta työstä Kotkan Pohjola Nordenin hyväksi.

Hallitus perusteli Sepon ansiomerkkiä mm. 40 vuotta kestäneellä yhdistyksen talouden hoitamisella sekä aktiivisella osallistumisella yhdistyksen toiminnan kehittämiseen, viime vuosina erityisesti teatterimatkojen ja kesäretkien suunnittelulla.

 

Hallitukseen uusi jäsen

Paula Parjo tuli yhdistyksen hallitukseen mm. vastaamaan Lucia-Vesperin järjestelyistä. Susanne Öksnevad aloittaa puheenjohtajana, Riikka Luostarinen varapuheenjohtajana ja Matti Erävala sihteerinä sekä Antti Paloneva taloudenhoitajana. Leena Ilkka-Salonen ja Seppo Salonen jatkavat edelleen hallituksessa ja vastaavat yhdistyksen jäsenilleen tarjoamista teatterimatkoista ja kesän jäsenmatkoista. Matti Jylhä-Vuorio  jatkaa hallituksessa. Ritva Kallioniemi halusi jo jäädä pois hallituksesta. Suurkiitokset Leenalle, Sepolle ja Ritvalle monikymmenvuotisesta työstä Kotkan Pohjola-Nordenin hyväksi.

Tulevan syksyn ohjelma

Hallitus pohti järjestäytymiskokouksessaan pitkään tulevan syksyn jäsenille tarjottavaa ohjelmaa. Hankalaa on, koska emme tiedä, mikä on tautitilanne syksyllä. Teemme syksyn ohjelman elokuussa niin, että jäsenkirje lähtisi tavanomaiseen tapaan elokuun puolivälissä tai syyskuun alussa. 

Kerromme joka tapauksessa täällä nettisivuilla elokuun puolivälissä jäsenkirjeen valmistumisesta.

Syksyn teatterimatkat

Lokakuulle kaavailtu teatterimatka Svenska Teatterniin (Maija Poppanen) siirtyy tammikuulle 9.1. Kerromme tästä lisää jäsenkirjeessä.

Vuosikokous 2020

Koronatilanteen takia ei ole mahdollista järjestää tavanomaista vuosikokousta. Tästä syystä hallitus päätti, että vuosikokous pidetään sähköpostikokouksena 15.6.2020.

Kokouksen kulku on seuraavanlainen

  • Kokouskutsu ja -esityslista on Kaupunkilehti Ankkurissa 27.5.2020 sekä täällä yhdistyksen nettisivuilla. Alla on linkit esityslistaan ja liiteaineistoon.
  • Kokoukseen ilmoittaudutaan 5.6. mennessä yhdistyksen varapuheenjohtajalle sähköpostilla susanne.oksnevad@kymp.net tai susanneoksnevad2@gmail.com
  • Kokousmateriaali toimitetaan ilmoittautuneille 10.6. mennessä tai se on saatavissa alla olevista linkeistä.
  • Kokoukseen osallistuneeksi kirjataan ne ilmoittautuneet jäsenet, jotka ovat vastanneet esityslistaa koskien 15.6. klo 17.30 mennessä.
  • 15.6.2020 klo 17.30 mennessä kokoukseen osallistuja kertoo sähköpostilla varapuheenjohtajalle (susanne.oksnevad@kymp.net tai susanneoksnevad2@gmail.com)  ja pöytäkirjan tarkastajille (mattijylhavuorio@gmail.com ja kallioniemi.ritva@gmail.com), hyväksyykö hän esityslistan esitykset. Vastausvaihtoehdot ovat
    • HYVÄKSYN KAIKKI ESITYKSET tai

    • pykälän numero ja HYVÄKSYN tai EN HYVÄKSY
  • Päätös syntyy eri pykälien osalta yksimielisesti tai enemmistöpäätöksenä: lasketaan pykälän Hyväksyn ja En hyväksy -äänet. Koko esityslista voi myös tulla hyväksytyksi Hyväksyn kaikki esitykset -hyväsynnöillä. (Lisäys ap, 29.5. Klo 8.25)
  • Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan tavanomaiseen tapaan.

Linkit kokousmateriaaliin

Kokouksen esityslista

Liite 1 §6 Toimintakertomus 2019

Liite 2 §7 Tuloslaskelma ja tase

Liite 3 §7 Toiminnantarkastuskertomus

Liite 4 §9 Toimintasuunnitelma 2020

Liite 5 §11 Talousarvio 2020

 

Syksyn tapahtumat

Hallitus on kaavaillut, että tulevan syksyn aikana olisi kaksi teatterimatkaa, kirjallisuusviikko ja Lucia-Vesper. Koronatilanteen vuoksi näiden toteutuminen on vielä epävarmaa. Vuosikokouksessa valittava hallitus pohtii tulevaa syksyä kesäkuussa ja elokuun alussa.

SYKSYN OHJELMASTA KERROTAAN LISÄÄ NÄILLÄ SIVUILLA.

 

Sähköpostiosoitteesi

Jäsentekisterissämme on noin 60 jäsenen sähköpostiosoite. Kerrotko sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriin, jos käytät sähköpostia etkä ole vielä antanut s-postiosoitettasi rekisteriimme. Kerrotko samalla, saako sinun jäsenkirjeesi ja jäsenmaksulaskusi lähettää sähköpostilla.

Sähköposti helpottaisi kovasti jäsenkirjeiden toimittamista ja se olisi myös halpaa. Nyt jäsenkirjeiden postitukseen kuluu noin 800 euroa vuodessa, mikä on yhdistyksen suurin yksittäinen kustannuserä.

Tiedot voit kertoa mieluiten osoitteeseen kotka.pohjola.norden@gmail.com tai antti.paloneva@gmail.com.

 

HYVÄÄ KESÄÄ

Yhdistyksen hallitus toivottaa jäsenillemme ja kaikille meistä kiinnostuneille hyvää kesää, auringonpaistetta ja paljon mustikoita.