75-vuotisjuhla juhlakonsertin merkeissä

28.03.2019 klo 18:34
Kotkan Pohjola-Norden vietti 75-vuotisjuhlaa Georg Malmsténin sävelien merkeissä 24.3. Kotkan Laulumiestalolla. Tilaisuudessa Seppo Salonen loi katsauksen yhdistyksen 1990- ja 2000-lukujen toimintaan ja yhdistyksen puheenjohtaja Leena Ilkka-Salonen jakoi Pohjola-Nordenin ansiomerkkejä.

Tervehdyssanat

Yhdistyksen puheenjohtaja Leena Ilkka-Salonen totesi tervehdyssanoissaan mm. että Pohjola-Norden on Suomessa ainoa kansalaisjärjestö, jonka päätavoitteena on edistää ja tehdä näkyväksi pohjoismaisuutta Suomessa. Ja edelleen, että pohjoismaiset ihmiset tuntevat keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä, joka ei vaadi muodollisia julistuksia.

Kotkan Pohjola-Norden nyt

Kotkan Pohjola-Norden ry perustettiin 1944 herrojen klubina. Yhdistyksemme hallituksen jäsenen Seppo Salosen mukaan naiset ovat olleet sittemmin vahvasti yhdistyksen toiminnassa mukana. Nyt Kotkan Pohjola-Nordenin kahdeksanhenkisessä halllituksesa on viisi naista ja kolme miestä.

Poliittisesti sitoutumattoman kansalaisjärjestön pyrkimyksenä on pohjoismaisen yhteistyön lisääminen. Myös Kotkan PN-yhdistyksellä on paljon kansainvälistä toimintaa, kuten jokakesäiset matkat naapurimaihimme. 

Kotimaassa järjestämme erilaisia kulttuuritilaisuuksia. Tapahtumakalenterimme sisältää niin konsertteja kuin teatteriretkiä. Vuosittain yhdistyksemme osallistuu myös pohjoismaiselle kirjallisuusviikolle ja olemme järjestämässä  perinteistä Lucia-Vesper konserttia.

Laajaa toimintaa

Kotkan PN-yhdistys on maan suurimpia PN-yhdistyksiä. Meillä on 260 jäsentä ja tilaisuuksiimme osallistuu suuri joukko jäseniämme ja ystäviämme. Vuonna 2018 osallistujien määrä lähenteli tuhatta. Yhteenvetolistat 1990- ja 2000-luvun tapahtumista löytyvät tämän linkin avulla.

Ansiomerkkien saajat 

Yhdistyksen puheenjohtaja Leena Ilkka-Salonen jakoi 75-vuotisjuhlassa Pohjola Nordenin kultaisen ansiomerkin Ritva Kallioniemelle, Seija Lempiäiselle ja Riikka Luostariselle sekä hopeisen ansiomerkin Mika Huusarille ja Antti Palonevalle.

Juhlatuulellakonsertti 

Konsertin  ohjelmassa olivat mm. Georg Malmsténin Vanhan merimiehen koti-ikävä, Heilini sinisistä silmistä ja Heili Karjalasta, Aallokko kutsuu, Metsäpirtti ja Ilta Skanssissa.

Konsertissa esiintyivät Jarkko Puro (laulu ja huilu), Heikki Kauppinen (klarinetti ja laulu), Riikka Luostarinen (lausunta ja laulu), Mika Huusari (harmonikka), Jonas Mäki (kontrabasso), Jallu Sundelin (rummut ja laulu).

 

Kuva Eeva Lummelampi: Musikantit ja puheenjohtaja.