Leena Ilkka-Salonen on toiminut Kotkan Pohjola-Nordenin hallituksessa vuodesta 1978 alkaen ja sen puheenjohtajana vuodesta 1982 alkaen. Lisäksi Leena on toiminut Pohjola-Nordenin Kaakkois-Suomen piirin hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Pohjola-Nordenin liittohallituksen ja liittovaltuuston jäsenenä. Leena on toiminut myös PN:n koulutustoimikunnassa ja ystäväkuntatoiminnassa.
Leenan johtama Kotkan Pohjola-Norden on yksi suurimmista ja vilkkaimmin toimivista PN-yhdistyksistä. Yhdistyksellä on 260 jäsentä ja talvi-kevätkauden 2018 tapahtumiin on osallistunut tai jo ilmoittautunut noin 450 ihmistä. Kuluvan kauden aikana yhdistys on tarjonnut jäsenilleen ja muillekin kaksi teatterimatkaa, kirjallisuusillan, musiikki-runotapahtuman ja vielä kesäkuussa odottavan jäsenmatkan.
Leenan johdolla on jo suunniteltu tulevan syksyn tapahtumat ja osin talven 2019:kin tapahtumia. Pitkäjänteinen tapahtumien valmistelu mahdollistaa esimerkiksi teatterissa hyvät paikat, hyvän näkyvyyden ja kuuluvuuden. Leena tuntee hyvin yhdistyksensä jäsenet ja osaa valita Sepon kanssa tapahtumien ohjelman niin, ettei pettymyksiä tule.
Kevätkonsertti
Konsertissa esitettiin kultaisen elämäntyömerkin luovuttamisen lisäksi säveltäjämestari Georg Malmsténin tuotantoa mm. Leila eikun Leenavalssi, Aallokko kutsuu, Meripojan preivi, Ilta skanssissa, Auringon lapset, Seiskarin valssi, Heili Karjalasta, Kohtalokas samba, Metsäpirtti...
Konsertissa esiintyivät Jarkko Puro – laulu/huilu, Heikki Kauppinen – klarinetti, Riikka Luostarinen – lausunta, Mika Huusari – harmonikka, Jonas Mäki – kontrabasso/laulu, Jallu Sundelin – rummut/laulu.